Carentoir's Lyster

15.08.2014, Stableyard, Muut ponit (nj), Sertin arvoinen (tuom. vaapu.)
13.06.2014, Acantha Farm, Yli 18-vuotiaat oriit ja ruunat (villit), I-palk (tuom. Sallis)
07.09.2014, Pientalli Q, Gotlanninruss-orit (nj), IrtoSERT (tuom. pipariina.)
31.08.2014, Pientalli Q, Gotlanninruss-orit (vsn), 4+4+4,5+4+4+3,5+4+4+3+3,5 = 38,5p RCH (tuom. Sirpa)

Hoitaja: Marsupieni, Päivämäärä: 2014-09-08 00:00:00

Sitä voisi kuvitella, että lähes sadan jukuripäisen russiponin omistajana ja kasvattajana, ja päivittäin useampaa sellaista ratsastavana ja ajavana olisin oppinut jo selviämään yllätyksistä. Silti makasin kuraisen kentän pohjalla henkeäni haukkoen uljaan ratsuni laukatessa pois turpa maata viistäen ohjat vaarallisesti etujaloissa kieppuen. Kun Lysti huomasi kentän portin olevan tukevasti kiinni, se siirtyi raviin ja jolkotteli heinäpaaliesteen luokse. Sen samaisen esteen, joka juuri hetki sitten oli ollut niin hirvittävän pelottava, että sen edessä piti suorittaa täydellinen u-käännös. Pieni poni tekee muuten täyskäännöksen ihan pirun yllättäen ja nopeasti!

Kerättyäni kolhiintuneen egoni rippeet kuraisesta maasta, ja päästyäni jaloilleni, sain mokoman orin helposti kiinni heinäpaalin äärestä. Kiitin mielessäni esteen rakentajaa siitä hyvästä, ettei minun tarvinnut jahdata iloisesti poukkoilevaa russia ympäri kenttää. Sitten muistin, että mokoma este ylipäänsä oli syynä koko episodille, joten tyydyin tuhahtamaan ja nousemaan takaisin selkään.

Koetin katsella estettä kriittisesti. Mitä ihmettä lihava russi voisi pelätä HEINÄPAALIESTEESSÄ? Lysti nosti ravin pehmeästi, eikä vaikuttanut yhtäkkisestä spurtista loukkaantuneelta saati jännittyneeltä. Nostin uudestaan laukan, ja hyppäsin ensin kentän toisessa päädyssä olleen matalan okserin. Se sujui hyvin, joten käänsin ponin kohti hurjaa paalia, ja varauduin pikapiruetin uusintaan. Lyster loikkasi kuitenkin yli ilman minkäännäköistä venkoilua! En onnistunut keksimään syytä aiemmalle käytökselle, joten tyydyin kohauttamaan olkapäitäni ja ryhdyin suunnittelemaan seuraavaa suoritusta antaen orin samalla ravata rennosti. Ohittaessamme paaliesteen, satuin juuri huolimattomasti katselemaan takaviistoon ja arvioimaan reittiä kentän takakulman pystyesteelle, kun tuuli heilautti paaliesteen tolpan päässä kumollaan olevaa ämpäriä rahisten. Olin nanosekunnissa jälleen maistelemassa kentän pohjaa. Tällä kertaa tosin tiesin sentään syyn...

Hoitaja: Marsupieni, Päivämäärä: 2014-11-25 17:16:41

Lysti, minun ruma ankanpoikaseni, oli juuri tullut kotiin ponikantakirjatilaisuudesta kakkospalkinnon kanssa. Purin kuljetussuojia sen jaloista, ja suorastaan hehkuin tyytyväisyyttä. Kakkospalkittu kantakirjaori! En olisi tosiaankaan sitä uskonut Lystin syntyessä. Ori oli ollut tilausvarsa, jo syntyessään myyty toisen omistukseen. Sen emä oli toki oma hieno tammani, mutta isä oli vähän harvinaisempi tapaus. Aikanaan se oli ihan hieno, mutta nykyään sitä ei mainita juuri missään. Sittemmin Lystin omistaja oli kadonnut. En olisi edes tajunnut tätä, ellen olisi tajunnut että rekisteröity orivarsa oli siirretty kaikessa hiljaisuudessa minun nimiini.

Siitä alkoi minun ja Lystin yhteinen taival. En ollut tästä tiedosta aluksi kovin innoissani, mutta kun kerran ori oli minun nimissäni, niin tottakai halusin etsiä sen käsiini. Kun lopulta löysin laihan ja takkuisen, vähän ruunan näköisen otuksen vanhan tallin nurkasta, totesin että paras osoite olisi ollut teurastamo. Onneksi oli sunnuntai, joten vein orin ensin kotitalliin. Sitten lykkäsin lopetusta, "antaa sen nyt syödä laitumella ja lihoa ensin", ja lopulta oltiin tässä. Rumasta ankanpoikasesta oli kuoriutunut kantakirjaori.

En oikein osannut päättää, millä palkitsisin uljaan orhini (joka oli siirtynyt teurasjonosta yhtäkkiä hienoksi siitosponiksi), joten kärräsin sen nenän eteen nipun porkkanoita, harjasin sen huolellisesti (ikäänkuin se ei olisi juuri kantakirjatilaisuudesta tulleena jo valmiiksi kiiltänyt), ja päästin sen sitten irrottelemaan yhteen isommista pihatarhoista. Jo miehen ikään ehtineen oriherran riekkumista oli hieno seurata. Iän merkit toki vähän näkyivät, mutta toisaalta vanhan herran askelluksessa oli jotain kovin arvovaltaista.

Hoitaja: Marsupieni, Päivämäärä: 2015-03-08 16:45:30

Lyster oli vanha ori, ja verryttelyn tarpeesta sen todella näki. Kentän toisessa päässä tytöt treenasivat kahdella nuoremmalla tammalla jo täysillä, mutta Lyster oli edelleen melko jäykkä - vaikka olimme olleet verryttelemässä kentällä jo ennen tammojen saapumista. Rennot laukkaympyrät molempiin suuntiin kevyessä istunnassa helpottivat vähän, ja ponin askel alkoi pidetä. Taipumisesta ei silti oikein voinut puhua. Ulkona oli tietysti myös kylmää ja koleaa, ja varmasti tilanne paranisi kevättä kohden, mutta en silti voinut olla ajattelematta että tämä olisi Lystin viimeinen kevät.

Kevät toisi tullessaan esteratsastusjaoksen laatuarvostelun, jonne olin vielä Lystin päättänyt viedä. Onneksi näissä arvosteluissa hevosten käyttöominaisuudet arvioitiin vanhojen kisatulosten perusteella, ja rakennearvostelussa Lysti varmasti pärjäisi vielä hyvällä verryttelyllä. Hyppäämään ei sen kanssa enää ruvettaisi.

Kun Lysti vihdoin alkoi taipua kyljistään, tyydyin tekemään sen kanssa muutamat lyhyet avo- ja sulkutaivutukset, ja pari volttia ennen kuin annoin sille vapaat ohjat. Olin ratsastanut oria nyt jo viikon verran päivittäin, ja se oli joka kerta vähän parempi. Vapaapäivät jäykistivät sitä kohtuuttomasti, ja useamman päivän levon jäljiltä se vaikutti jopa liikkeiltään vähän epäpuhtaalta. Liikunta kuitenkin auttoi, ja ori tuntui tyytyväiseltä. Kun olin tyytyväinen ratsastukseen, poistuin kentältä pihatien suuntaan, metsälenkki tekisi hyvää. Valitettava totuus kuitenkin oli, että ei Lysti enää tästä nuortuisikaan. Taputin orin karvaista paksua kaulaa, ja tunsin itseni petturiksi pohtiessani, olisiko lopettaminen kesälaitumelle se paras vaihtoehto.